tiistai 1. huhtikuuta 2008

Müncheniin rakastuminen

Yliopistolle pitää matkustaa kolmella eri julkisen muodolla: bussilla, pikajunalla ja metrolla. Mutta se sujui suhteellisen kivuttomasti. Oikeastaan vaikeinta on valita oikea ja sopivin matkustuskortti. Päädyin tänään jonkun pojan avustamana ottamaan München XXL -matkakortin, joka kattaa kaksi Zonea ja yhden päivän. En kyllä ymmärrä, miten monta Streifenia pitäisi olla kortissa, mutta sellainen viikkokortti olisi parhain matkustusmuoto.

Mutta sitten koin ärsyttävimmän tapauksen koko päivänä! Menin lyömään pankkikorttiin väärin pin-koodin ja siinähän sitten soittamaan isältä pankkinumeroa ja sen jälkeen vielä pankkiin kahdesti... Pankkiin ei ollut tullut sulkuilmoitusta, mutta pankkitäti lupasi hoitaa asiaa päivän mittaan. Nyt en tiedä, voiko kortilla nostaa rahaa. No, onneksi tuli hankittua toinenkin tili, mutta en tiedä, voinko puhtaasti suomalaiselta tililtä nostaa rahaa sillä vai tarvitseeko mun nostaa pelkällä Visa-puolella.. Ach Scheiße!

Tutustuin tänään muihin vaihtareihin. Yliopisto siis löytyi helposti, tosin kaikki vaihtarit eivät olleet yhtä hyviä suunnistamaan.. Niitä vain valui koko ajan luentosaliin, missä alkutapaaminen pidettiin. Samalla kertaa hoidettiin kielikurssimaksu (100e), mutta itselläni sen maksaminen siirtyi huomiseen. Ach ja! Lisäksi hoidettiin Krankenkasseen ilmoittautuminen, mihin ei onneksi tarvinnut muuta kuin näyttää Eurooppalaista sairasvakuutuskorttia (vai sairaanhoito?). Toukokuun alussa pitäisi tulla uusi postissa kotiin, postittakaa!

Kaikista parasta tässä päivässä oli se, että kaikille vaihtareille tarjoutui mahdollisuus lähteä kiertoajelulle Müncheniin. Oikeasti tämä kiertoajelu kuului ainoastaan pakettiin, jonka voi ottaa kielikurssin yhteydessä, mutta koska bussi oli niin suuri, niin kaikki vaihtarit olivat tervetulleita. Mieletön kaupunki, vaikkakin vain bussin ikkunasta katsottuna! Upeaa! Ja jos nyt ei enää sano mitään Ludwig I, niin nyt tiedän, miten merkittävä henkilö se on baijerilaisille ollut! Harmitti, ettei ollut kamera mukana. Kiertoajelulla pysähdyttiin mm. Schloss Nymphenburgiin, jonka puutarhasta sai vasta nyt pientä esimakua. Näin myös ko. pihassa tämän vuoden ensimmäiset kyhmyjoutsenet...

Tänään on ollut mielettömän koleaa, lapasille on ollut tarvetta. Huomenna pitää olla yliopistolla jo 9:ltä, mun täytyy lähteä jonkin verran vielä aiemmin, jotta ehdin hakea rahaa seinästä.

Tästä se potkaistaan käyntiin. Mielettömästi kyllä tuli itseluottamusta pelkästään sillä, että osasin kulkea kolmella eri julkisella ja löysin yliopiston. Tosin se yliopiston löytäminen ei kerro vielä yhtään mitään, sillä yliopistorakennuksia on ympäri kaupunkia... Jahka tässä kerkeää, pitää lähteä eksymään oikein kunnolla.

Niin ja vielä: yliopiston päärakennuksen vierestä alkaa mieletön määrä kirjakauppoja. Kuljin niiden ohi etsiessäni pankkia. Uulalaa! Kirjojen hinnat ovat jotain niin paljon halvempia kuin Suomessa (tai edes entisessä työpaikassa voisi olla). Varautukaa siihen, että saatte raahata mun ostoksia!

Ei kommentteja: