Käsittämättömän suuri alue. Samanlaisia parakkeja yhteensä 30, joissa vangit kärsivät ja nukkuivat ja sairastivat. Kuvissa vankien rakentama työ- ja ruokailurakennus. Täällä myös suoritettiin päivittäin vahvuuslaskennat – laskennat saattoivat kestää tuntikaupalla, sillä myös ruumiit raahattiin paikalle mukaan laskentoihin.
tiistai 27. toukokuuta 2008
Pysähtyminen
Polttavan kuuma päivä keskitysleirillä, Dachaussa. Ei ollut ehkä paras valinta vierailupäiväksi, mutta toisaalta kaikki se kaameus tuntui entistä järkyttävämmältä janoisena ja helteestä kärsivänä. Miten tällaista on voinut tapahtua? Dachaun leiri oli ensimmäisiä ja toimi mallina muille.

Käsittämättömän suuri alue. Samanlaisia parakkeja yhteensä 30, joissa vangit kärsivät ja nukkuivat ja sairastivat. Kuvissa vankien rakentama työ- ja ruokailurakennus. Täällä myös suoritettiin päivittäin vahvuuslaskennat – laskennat saattoivat kestää tuntikaupalla, sillä myös ruumiit raahattiin paikalle mukaan laskentoihin.

Käsittämättömän suuri alue. Samanlaisia parakkeja yhteensä 30, joissa vangit kärsivät ja nukkuivat ja sairastivat. Kuvissa vankien rakentama työ- ja ruokailurakennus. Täällä myös suoritettiin päivittäin vahvuuslaskennat – laskennat saattoivat kestää tuntikaupalla, sillä myös ruumiit raahattiin paikalle mukaan laskentoihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti