maanantai 19. toukokuuta 2008

Säiden armoilla

Sateinen sunnuntai muuttui taide-elämykseksi Alte Pinakothekissa, tosin mielenkiintoisempaa olisi varmaan ollut kolmesta Pinakothekesta uudessa tai modernissa. Niin ja Königsplatzille olemme suuntaamassa jonain päivänä tässä joskus (kalenterissa lukee huomenna, mutta suunnitelmat eivät aina päde). Sunnuntaisin kannattaa käydä museoissa, sillä silloin sisäänpääsy on ainoastaan euron. Sunnuntaiset taide-elämykset ovat luvassa myös ensi sunnuntaina.

Säät eivät ole valitettavasti suosineet torstain ja perjantain jälkeen, joten sateisessa säässä on ollut vähän epämieluisaa kierrellä maailmalla. Perjantaina kuitenkin oli kaunis päivä ja suunnistimme Marienplatzille, joka on kaupungin keskus. Kävimme Spielzeugsmuseumissa vanhalla raatihuoneella ja tutkimme Marienplatzin ja Frauenkirchen tarkasti. Samoin Glockenspiel tuli nähtyä vilaukselta. Tänään ohjelmassa oli Englischer Garten ja surffaajien ihailua (kuvat tulevat myöhemmin; ne ovat vielä kameran muistikortilla) sekä nopea käynti Odeonsplatzilla. Theatinerkirchessä ei kuitenkaan käyty kovinkaan pitkällä, sillä siellä oli menossa jumalanpalvelus. Hyvä kun uskalsi ovesta sisään ja nopeasti hipsittiin pois.

Huomenna säiden salliessa on ohjelmassa luvassa Olympiapark, keskiviikkona Dachau ja tämän kaiken surkeuden jälkeen torstaina Residenz, jota varten tarvitaan kokonainen päivä, jos kaikki salit aiotaan kiertää ja ihailla. Torstaina myös elokuvaelämyksiä Indiana Jonesin (Harrison Ford) muodossa. Perjantaina olisi tarkoitus lähteä Nürnbergiin tai muuhun vastaavaan kaupunkiin.

Olemme laskeneet vastaantulevia autoja ja vakuuttuneet siitä, että München on BMW:n (ei ihmekään!), Mercedes Benzin ja Audin luvattu kaupunki. Ei kyllä ymmärretä, miten kaikki autot kiiltävät jatkuvasti kuin päivittäisen vahauksen jäljiltä. Se menee vain yli hilseen... Tai ehkäpä syynä on katujen siisteys... Pitää selvittää!

Valitettavasti blogger ei ole samaa mieltä kanssani kuvien lataamisesta, joten lisään joskus myöhemmin kuvat.

Ei kommentteja: