sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Synttärikaakkua katsomassa

Kamera petti ratkaisevalla hetkellä (ihan kuin olisi kenenkään muun kuin itseni vika; Eilen kuvat ladattuani unohdin kameran piuhaan kiinni, joten siinähän se akku nopeasti kuluu, kun se koko yön on ns. päällä). En saanut Münchenin 850-vuotiskakusta kuvaa, mutta voin kertoa, että se oli v-a-l-t-a-v-a. Ja aika hieno, jos pitää pinkistä/roosasta.

Kakun luojan, konditorioketju Rischardtin sivuilta löytyy tieto, että kaakku olisi 3,3metriä korkea. Kakkua varten leivottiin 850 Bisquittortten, joihin käytettiin yhteensä 3000 kanamunaa, 250kg sokeria, 270kg voita, 200kg vehnäjauhoja, 200kg marsipaania ja 20kg suklaata. 120 müncheniläislasta sai koristella koko komeuden.

Yritän etsiä/metsästää jostain kuvan kaakusta ja lisäilen myöhemmin, mikäli löytyy.

Ei kommentteja: