perjantai 4. heinäkuuta 2008

Dooh

Olen kova tyttö suunnittelemaan kaikenlaista.
Niinpä kesti pari päivää, että sain tehtyä jotain tulevan gradukohteen kanssa. Kävin tilaamassa kirjan ja huomenna se on sitten haettavissa. Toisaalta pääsen vasta maanantaina sitä lueskelemaan tarkemmin tentin jälkeen. Meinasin ostaa myös toisen pokkarin, mutta jätin sen kaupan hyllyyn. Olinpa säästeliäs!

Eilen lueskelin iltapäivällä kolmisen tuntia auringossa, kunnes taivas pimeni ja repesi. No, tuli kertaalleen luettua tenttialue. Pitäisi taas tarttua tenttimateriaaliin. Maanantaihin ei ole niin kovin pitkä aika. Jänskättää jo, mitä tenttimisestä tulee...

Ai niin, pitäisi varmaan vakuutusyhtiön sivuilla käydä vakoilemassa, olisiko mun pitänyt ilmoittautua Suomen reissun aikana Suomessa käyneeksi. Enhän mä käynyt, vaikka siitä toimiston ohi pari kertaa astelinkin...

Pientä stressiä aiheuttaa jo syksyn tai jo ensikuun kuviot. Pitää saada kirjat muutettua elokuun alussa heti muualle kotikotoa tai Kela muistaa ainoastaan 122 eurolla vajaan kolmensadan euron (+asumislisän) sijaan. No tarkoittaa se myös paperisotaa Kelan kanssa. Aion elokuussa jo tenttiä pari kurssia pois alta, joten haluan myös kunnollista opintotukea!

Tällä hetkellä opintotukikuukausia jäljellä vielä 20.

Ei kommentteja: