Toiseksi viimeinen viikko starttasi sateisissa tunnelmissa. Täällä on tosiaan satanut perjantai- vai torstai-illasta lähtien ja sade ei ole vieläkään hellittänyt. Sää ei vaikuta edelleenkään lupaavalta, huomiseksi sentään on luvattu 24 asteen lämpöä ja aurinkoa. Siltä se vähän vaikuttikin, kun kävelin asemalta kotiin. Selkiytymistä ei ole kuitenkaan luvassa pitkäksi aikaa, sillä keskiviikkona ja torstaina tulee vettä taas taivaan täydeltä, perjantaina olisi taas aurinkoa tiedossa ja lauantaina ukostaisi jälleen. Kunnon sadesää. Oli siis ihan perusteltua käydä tänään tilaamassa kirjakaupasta uusi kirja luettavaksi. Toivottavasti siitä riittää myös kotimatkalle luettavaa.
Kiva lomaviikko tiedossa opiskelukaverillani E:lla, joka matkustaa tänne keskiviikkona eli ylihuomenna.
Rankka viikonloppu takana. Lauantain puursin viimeisen kotityön parissa, kävin kaupassa ja lueskelin. Sunnuntaiaamu starttasi sekin kotityöllä, johon käytin eilen aamupäivällä pari tuntia. Loput kirjoitin viime yönä klo 10–01 sekä 06–07. Nyt väsyttää.
Aika hujahti eilen kuin siivillä, sillä tapasin keskustassa pari reilaavaa kaveria, O:n ja M:n. M:n olen tuntenut ala-asteajoista lähtien ja O:hon tutustuin isoskoulutuksessa, jonka kumpikin meistä jätti kesken. O:n kanssa reissasin myös Suomea ristiin rastiin junalla. Oli ihanaa päästä puhumaan suomea!
Tapasimme siis suihkulähteellä. Hetken aikaa Marienplatzin tapahtumia ihmeteltyämme lähdin opastamaan reilaajia halki Münchenin. Suunnistimme jo aiemmista postauksista tutun reitin Odeonsplatz–Staatskanzlei–Englischer Garten–Universität, jonka jälkeen kävimme ihastelemassa Staatsbibliothekia sekä sen jälkeen lähdimme kiertämään omasta ulkomuististani reittiä (olin kiertänyt saman matkaoppaan suositteleman reitin toukokuussa pahemman puoliskon kanssa) takaisin Karlsplatzin ja Sendlinger Torin kautta Marienplatzille. Matkallamme kävimme ihailemassa Dreifaltigkeitskircheä sekä Asamkircheä.
Itselläni oli vielä illaksi ohjelmaa sovittuna. Kävin tuutorini kanssa Residenztheaterissa katsomassa Bertolt Brechtin näytelmän Dickicht der Städte. En voi kehuskella ymmärtäneeni läheskään kaikkea, mutta mielenkiintoisinta näytelmässä olikin vieraannuttavat elementit. Näytelmässä esimerkiksi toinen päähenkilöistä oli Yokohamasta, Tahitista ja kiinalaisista ilotaloista puhuttiin ja loppukohtauksessa lavalle tulvi saippuavaahtoa niin paljon, että näyttelijät lopulta kahlasivat siinä polviaan myöten. Lavasteet olivat mielenkiintoiset, mutta näytelmä oli omaan makuuni liian hajanainen monine kohtauksineen. Pääsin kotiin klo 22.
Niin ja paljastanhan mä, mitä sain siitä tentistä. Sain toiseksi parhaan arvosanan, jei! Huomenna tulee viimeiset arvosanat ja sitten ehdin toivottavasti jo keskiviikkona koostamaan kaikki paperit kaupungista kirjoittautumista vaille valmiiksi.
Toivottavasti ensi viikolla on aurinkoista!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti